Hanhipata

Meillä loppiaisen pääruuaksi valmistettiin vähän itsellekin yllätykseksi hanhea. Saimme pari hanhea jo aikaisemmin syksyllä metsästävältä ystävältä, parhaat filepalat syötiin isänpäivänä ja pakastimeen jäi pussi luullisia koipipaloja ynnä muita pienempiä paloja. Hyvähän nämä oli jo saada pakastimesta pois, joten tuumasta toimeen.

Odotukset eivät olleet korkealla, sillä en ole ennen valmistanut hanhea ja muutakin riistaa vain vaihtelevin tuloksin, mutta nyt tähdet olivat kohdillaan. Lopputulos oli kerrassaan hyvä, sopivaa syötävää talvisen kauniiseen päivään.

Ja hyvää alkanutta vuotta kaikille! Nyt syömään! -blogin vuosi 2022 oli valitettavan hiljainen. Olen kuitenkin lukenut paljon muiden blogeja, ja itsellänikin ideoita ja ajatuksia riittää, mutta ei näköjään aikaa niiden viimeistelyyn ja julkaisuun. Haluan kuitenkin pitää tämän blogin edelleen elossa, joten omalla verkkaisella tahdillani jotain on myös luvassa tänä vuonna 🙂

Kuullaan taas!

Hanhipata

n. 1 kg paloiteltua hanhea, myös luulliset palat käyvät

Haudutukseen:

1 porkkana

2-3 sipulia

2 laakerinlehteä

1 rkl pippurisekoitusta sekä rosepippuria

2 tl suolaa

0,75 dl lihalientä (tiivisteestä)

1 rkl tomaattipyrettä

voita paistamiseen

punaviiniä

Kastikkeeseen:

2-3 tl ruokokidesokeria

3 rkl tummaa kastikesuurustetta (Maizena)

lisää punaviiniä

Ruskista lihapalat pannulla. Kuori sipulit ja porkkana, leikkaa paloiksi. Lado ruskistetut lihapalat, kasvikset ja mausteet vuorotellen uunivuokaan. Lisää pannulle vesi, lihaliemitiiviste, tomaattipyre ja loaraus punaviiniä. Anna kiehahtaa. Kaada liemi vuokaan lihojen päälle ja siirrä uuniin hautumaan n. 2-3 tunniksi, ensin n. tunniksi 200 asteeseen, sen jälkeen 175-150 asteeseen. 

Poimi lihapalat jäähtymään. Siivilöi liemi kattilaan. Suurusta liemi kastikesuurusteella (paketin ohjeen mukaan) ja mausta vielä ruokokidesokerilla ja tilkalla punaviiniä. Riivi liha syötäviksi suupaloiksi ja siirrä palat kastikkeen joukkoon. Nauti vaikkapa uunissa valmistettujen perunoiden ja kasvisten kanssa 🙂 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s