Kolme keittoreseptiä, joissa kaikissa maistuu lipstikka

Kana-nuudelikeitto, linssikeitto, nakkikeitto. Siinä kolme erilaista keittoa, joita kaikkia voi parannella runsaalla määrällä tuoretta lipstikkaa.

Lipstikka on ihana kasvi, sillä se ei vaadi hoitoa. Lipstikkapuska kasvaa samalla paikalla uskollisena ja runsaana vuodesta toiseen kuten raparperi. Lipstikka saattaa kasvaa lähes kaksimetriseksi ja valtavia kasvustoja voi löytää vanhoista pihapiireistä. Myös taimia myydään keväisin toreilla ja puutarhamyymälöissä. Jos saat jostain lipstikan juurakon, niin älä epäröi. Siitä ei ole harmia, mutta tarvittaessa siitä saa hyvää makua moneen ruokaan.

Tuore lipstikka maistuu hieman selleriltä ja pippuriselta, enempää en osaa makua kuvailla. Joidenkin mielestä lipstikka tekee ruuasta kitkerää, mutta itse en ole moista huomannut.

Äänestän lipstikan kesämakujen kärkikastiin yhdessä uusien perunoiden ja mansikoiden kanssa! Alla kolme keittoreseptiä, joissa lipstikkaa voi käyttää.

WP_20140608_015

Lipstikalla höystetty kana-nuudelikeitto

  • 400 g broilerin filettä
  • 2 x 2 rkl öljyä
  • 2 porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1,5 l kanalientä (kuutiosta tai fondista)
  • n. 1,5 pkt nuudeleita
    suolaa tai mausteseosta nuudelipaketista
  • 1-2 lehtivartta tuoretta lipstikkaa silputtuna
  • 400 g suikaloitua kiinankaalia
  • Mausteet: jauhettua juustokuminaa, paprikaa, kurkumaa
    thaibasilikan lehtiä

Leikkaa broilerinfileet suupaloiksi. Kuumenna öljy pannussa kuumaksi, ripottele mausteet ja broilerinpalat öljyyn. Paista broilerit rapeiksi. Siirrä hetkeksi syrjään. Paloittele porkkanat ja sipuli. Kuullota kasvikset öljyssä padassa. Lisää pataan 1,5 dl kanalientä. Anna liemen ja kasvisten kiehua hetken.

Lisää liemeen nuudelit hieman pätkittynä sekä suolaa tai nuudelipussin mausteseosta. Maistele lientä, että siitä tulee sopivan maukasta, mutta ei liian suolaista. Sekoita. Kun kasvikset ovat purtavia ja nuudelit valmiit, lisää liemeen paistetut broilerinpalat, silputtua lipstikkaa ja kiinankaalia.

Anna kuumentua, mutta älä enää keitä. Ripottele valmiin ruuan päälle thaibasilikan lehtiä.

Linssikeitto lipstikalla

Lipstikkainen linssikeitto

  • n. 200 g linssejä
  • 2 rkl öljyä
  • 4 lipstikan lehteä
  • 2 sipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 porkkanaa
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl hunajaa
  • jauhettua valkopippuria
  • suolaa
  • 8 dl vettä

Huuhtele linssit. Silppua sipulit ja lipstikka. Kuutio porkkana. Kuumenna padassa tai paksupohjaisessa kattilassa öljy. Lisää sipulit, porkkakuutiot, linssit ja puolet lipstikkasilpusta. Kuullota. Lisää kurkuma, hunaja, suolaa ja ripaus jauhettua valkopippuria. Lisää vesi.

Anna keiton kiehua pienellä lämmöllä n. 10 min., sekoita välillä. Lisää loppu lipstikkasilppu keiton päälle kypsentämisen loppuvaiheessa.

Nakkikeitto lipstikalla ja lehtikaalilla ryyditettynä

  • 800 g kiinteitä perunoita
  • 400 g nakkeja
  • 1 pussi keittojuureksia (pakaste)
  • 1 sipuli
  • 3 suurta lehteä lehtikaalia
  • 2 lehteä lipstikkaa
  • 1 lihaliemikuutio
  • 1,5 l vettä
  • Mausteet: kokonaisia maustepippureita, suolaa, jauhettua valkopippuria, paprikajauhetta

Kuori perunat ja pilko kuutioiksi. Paloittele nakit. Sillppua sipuli sekä lehtikaalin ja lipstikan lehdet. Keitä kattilassa 1,5 l vettä ja lisää lihaliemikuutio ja mausteet. Lisää perunat, silputtu sipuli ja pussillinen keittojuureksia. Anna kiehua 5 min. Lisää nakit, anna liemen kiehahtaa uudelleen ja lisää sen jälkeen silputut lehtikaalit ja lipstikka. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä vielä 5 min. Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa lisää suolaa ja/tai hieman jauhettua valkopippuria.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s